maanantai 10. joulukuuta 2012

Miss Man United

Manchesterin derbyn kunniaksi voittajajoukkue saa erityishuomiota, ken on Unitedin komein? Päätös on teidän. Alla on muutama Unitedin komistuksista, kuka on kaikista vakuuttavin?

 

 

Wayne Rooney




Rooneyn olisi parempi antaa parran ja hiuksien kasvaa niin näyttäisi edes vähän normaalimmalta. Hiuslisäkekkin sopii paljon paremmin. Kuvan perusteella ei Rooneya turhaan sanota Shrekiksi.

Rio Ferdinand




Ei tähän kuvaan voi kommentoida mitään järkevää

Cristiano Ronaldo





Ei Ronaldokaan aina ole ollut mikään kansikuvapoju. Hampaita on aika selvästi vähän korjailtu tähän
päivään mennessä.

Gary Neville



Tältä Neville näytti kun näki Rooneyn ensimmäisen kerran.

Paul Scholes




Pelityylin takia lempinimeksi sopisi Rakki mutta näköjään tälle nimelle on muitakin perusteita

Luke Chadwick




Ihmisen rumuudelle ei saisi nauraa mutta vaikea tästä on mitään hyvääkään keksiä.

Park Ji Sung




Sanoinkuvaamattoman tyhmä ilme

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Bussiseura Chelsea jyrättiin ulos Champions Leaguesta

Tähtien asennot taisivat muuttua viime keväästä. Tai sitten Chelsea kuvitteli olevansa oikeasti hyvä joukkue ja yritti pelata normaalisti. Tässä opetus lapsille ja vähän vanhemmillekkin, älkää yrittäkö olla jotain mitä ette ole. Joka tapauksessa Europa League kutsuu. Älkää huoliko Chelsealaiset, Falcao siellä jo odotteleekin. Huomenna enemmän tästä ilo uutisesta.

Chelsea teki nolon ennätyksen olemalla ensimmäinen hallitseva mestari joka jää alkulohkoon. Toisaalta Chelsea nolasi itsensä jo viime keväällä joten tuskin joukkue välittää edes. Mikä johti Chelsean tippumiseen? Syy on päivänselvä. Chelsea luuli ettei tarvitse enää bussiansa joten he päättivät siirtää sen. Miten kävi? Puolustus vuotaa kuin seula. Mitä toisaalta voi odottaa jos puolustuksessa häärii Cahill, Terry ja David Luiz. Chelsea luuli että se on kova joukkue joten se päätti pelataa ns. Normaalia peliä. Tasoltaan se vastaa lähinnä Swanseaa. Tosin Swanseankin hyökkääjät tekevät enemmän maaleja kuin Torres.

Toki on surullista että Oscarin ja Hazardin kaltaiset lupaavat pelaajat tuhlaavat aikaansa tuhnuseurassa. Falcao on seuraava uhri ja Falcaosta tuli mieleen että äijähän odottaakin siellä Europa Leaguessa Chelsea ja toivottaa nämä tervetulleiksi. Kertoo paljon Falcaon aivokapasiteetista jos siirtyy Chelseaan

Palatakseni eilis iltaan. Pirteästi pelannut Nordjaelland oli näköjään liika uhka Chelsealle joten tuomari päätti antaa rankkarin Chelsealle. Alkukauden lupaavasta alusta tuhnuksi siirtynyt Eden Hazard ei saa palloa sisään edes rankkarista. Tuomari on kuin maansa myynnyt ja päättää odottaa 5 minuuttia( niin ettei kukaan tajua) antaa toisen rankkarin. Siitä Chelsea iskee ja kuka enää tämän jälkeen haluaa pelata? Nordjaelland menetti täysin pelihalunsa. Se siitä säälittävyydestä.

Toivotetaan Chelsealle mukavia seuraavia vuosia sillä joukkueesta tuskin kuulemme. Champions League paikka on karkaamassa ja tuskin joukkue pääsee edes Europa Leagueen. Voi tätä ilon päivää. Katsotaan kuinka kauan Benitez saa aikaa? Potkut ennen joulua? Abramovich on toivonut joulupukilta lahjaksi jo seuraavaa valmentajaa. On kantautunut huhuja korvatunturilta että Antti Muurinen olisi nähty tungettavan lahjapakettiin, joulupukki ei kommentoi mitenkään ja yrittää potkia paketin korttia sivuun josta erottaa Abramovich nimen. Vai tällaista pelastusta Selskissä odotetaan.




tiistai 4. joulukuuta 2012

Dortmund kakkosmiehistöllään voittoon Citystä

Eipä oikeastaa yllätyksiä nähty Champions Leaguen viimeisellä lohkokierroksella. Englantilaisten lento jatkuu kun molemmat joukkueet hävisivät "yllättäen". Kumpaakaan on turha perustella kiinnostuksen puutteella sillä Arsenal varmasti olisi halunnut ykköseksi välttäen esim. Barcelonan pudotuspeleissä. Arsenal ei esittänyt mitään erikoista ja tulos oli odotettu edellisten Ateenan visiittien perusteella. Olympiakos sai täysin ansaitun 2-1 voiton. Wenger todennäköisesti perustelee tappiota sillä että näin he välttävät Real Madridin pudotuspeleissä. Ja ihmiset ihmettelevät miksi Arsenal ei ole voittanut mitään 7 vuoteen. €ityn kohdalla taas Europa League paikka olisi ollut lähes varma mikäli olisivat voittaneet. Dortmund lähti otteluun ennakkosuosikkina mitä osittain ihmettelen koska melko kakkosmiehistöllään peliin lähtivät. €ityllä oli mahdollisuus lyödä edes Dortmund B jokkueen mutta ei, sekin on liian kova Valioliiga mestareille. Tuskin on epäselvää kumpi näistä joukkueista on parempi. €ityn paljon huudetut hyökkäysvoimat saivat aikaan 0 mallia, sillä lailla. Peli päättyi Dortmundin voittoon Julian Schieberin maalilla. Mancini kommentoi pelin jälkeen että ilman maaleja on vaikea voittaa. Vau mikä neropatti.

Espanjassa pelattiin 2 peliä joihin espanjalaiset saavat olle melko tyytyväisiä. Malaga oli jo varmistanut kaiken joten sillä ei ollut mitään syytä pelata täysillä. Se sai 2-2 tasapelin Anderlechtista. Duda teki Malagalle 2 maalia. Real otti selvän 4-1 voiton kiinnostusvammaisesta Ajaxista. Ajax oletti että €ityn voitto Dortmundista olisi niin epätodennäköinen ettei paljon tarvitse pelata. Kiinnostuksesta kertoo Ajaxin Moisanderin kommentit ennen ottelua missä hän kertoo että Real pistää varmaan kovan miehistön kentälle koska haluavat lohkovoiton. Näin hyvä käsitys Ajaxin pelaajilla oli ottelusta. Ronaldo iski yllättäen maalin, tällä kertaa kyse ei ollut rankkarista vaan tyhjiin laittamisesta.

Schalke haki tasapelin Montpellieristä mikä riitti mainiosti lohkon ykkössijaan koska Arsenal tuskin voittaisi Kreikassa. Höwedes iski ensimmäisen maalin mutta Montpellier kavensi. Schalken kiinnostuksesta otteluun kertoo Pukin laittaminen avaukseen. Milan puolestaan jatkoi Italian koomakautta häviämällä kotona Zenitille 0-1. Toki lohko oli jo selvä joten tämä lieventään tulosta. A-lohkosta PSG menee ykkösenä jatkoon otettuaan voiton Portosta. Ottelu jäi mieleen surkeasta tuomarista. Lohkon toinen ottelu Zagreb - Dynamo Moskova päättyi 1-1. Ottelu jouduttiin keskeyttämään alussa kovan lumisateen takia.